Tietoa
Alppituulen tarina
Yrityksen nimi Alppituuli perustuu siihen, että olen nuorempana harrastanut vuorikiipeilyä. Ylhäällä vuorilla olen oivaltanut ihmisenä olemisesta ja tästä maailmasta sellaisia asioita, joiden tavoittaminen olisi todennäköisesti ollut paljon vaikeampi täällä maan tasalla. Korkean vuoren huipulla ihminen on irti maasta ja lähempänä taivasta, lähes pyhän äärellä.
Myös oppi-isäni, logoterapian perustaja Viktor E. Frankl harrasti vuorikiipeilyä. Vuorten tärkeydestä kertoo se, että joutuessaan keskitysleirille Viktor Frankl pyrki viimeiseen saakka säilyttämään tärkeimmän henkilökohtaisen aarteensa eli Donauland- alppiyhdistyksen myöntämän vuorikiipeilyoppaan merkin.
Alppituulen logossa on Edelweiss-kukka. Edelweiss eli Alppitähti kasvaa kivikkoisilla ja vaikeapääsyisillä rinteillä 2000-3000 metrin korkeudessa. Se pystyy avaamaan kauniit ja hennot kukkansa ympärillä olevista karuista olosuhteista, viimasta ja kylmyydestä huolimatta.

Korkeammalta katsottuna asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.
- Arja Vainio

Osaamiseni
OTK, Logoterapeutti LIF, Kirjallisuusterapiaohjaaja, Henkisen tuen kouluttaja.
Lisäksi johtamisen, sosiaalipsykologian ja aikuiskasvatustieteen opintoja.
Olen työskennellyt työurani aikana julkisella ja yksityisellä sektorilla. Pisimpään olen kuitenkin tehnyt töitä järjestöpuolella, suurimman osan ajasta johtamis- ja esimiestehtävissä.
Harrastan moottoripyöräilyä, lukemista, elokuvia ja purjehtimista.
Arvot
Olipa kerran muurahainen, jänis ja sopuli. Ne kohtasivat metsässä ja ystävystyivät. Pian ne alkoivat jakaa huoliaan toisilleen. Muurahainen kertoi, että se on koko elämänsä puurtanut työyhteisössä, jossa arvostetaan ahkeruutta, mutta on nykyään tosi väsynyt eikä tunne enää lainkaan työn iloa. Jänis sanoi olevansa toiselta nimeltään Arkajalka. Se on syntynyt araksi ja pelko on vallannut yhä suuremman osan sen elämästä niin, että se halusi vain paeta ja mennä piiloon koko maailmaa. Sopulille on aina ollut tärkeää oma perhe ja suku, mutta nyt se on täysin kyllästynyt muiden tarpeista huolehtimiseen.
Jänis oli kuullut korkealla vuorella asuvasta erakosta, joka osaisi ehkä auttaa. Kolmikko lähti matkaan. Kun he pääsivät erakon mökille, oli hyytävän kylmää ja tuuli tuiversi karussa maastossa. Kivikossa kasvoi kuitenkin erikoisen näköinen kasvi. Se ei näyttänyt lannistuvan kylmästä ja viimasta vaan nosti herkät valkoiset kukkansa rohkeasti kohti taivasta.
Sisällä mökissä oli lämmintä ja erakko toivotti vieraat tervetulleeksi. Pian muurahainen, jänis ja sopuli rohkaistuivat puhumaan murheistaan ja huolistaan. Erakko kuunteli, kertoi viisaiden kirjoituksista ja omista oivalluksistaan. Enemmän hän kuitenkin kyseli. Monet kysymykset yllättivät kaverukset. Ne joutuivat miettimään elämäänsä ihan uudesta näkökulmasta. Siinä keskustellessaan erakon kanssa ne myös huomasivat yllättäen, että vastaukset ja rohkeus muuttaa asioita löytyvät niiden omasta sydämestä.
Päivä vierähti kuin siivillä ja pian oli hämärää. Erakko lähti saattamaan vieraitaan alas vuoren rinnettä kädessään soihtu, jolla hän valaisi kivikkoista polkua. He saapuivat vuoren juurelle, missä polut haarautuivat. Erakko antoi vielä jokaiselle pienen lampun. Niillä muurahainen, jänis ja sopuli saivat valaista omaa polkuaan kohti kotipesää. Kääntyessään takaisin vuorelle erakko huikkasi vielä heidän peräänsä: ”Älkää pelätkö kaatumista omalla polullanne. Häviäjä ei ole se, joka kaatuu vaan se, joka kaaduttuaan ei nouse ylös”.
