Elämme juuri nyt vuoden pimeintä aikaa. Muutama päivä ennen joulua on talvipäivän seisaus, jolloin päivä on lyhimmillään. Sen jälkeen päivät alkavat pidentyä hitaasti mutta varmasti.
Inhosin nuorempana loppusyksyn pimeyttä. Aika kului hitaasti, pimeys vaikutti mielialaan ja jaksamiseen. Vuosien myötä olen entistä enemmän oppinut arvostamaan Suomen vaihtelevia vuodenaikoja. Lisääntyvän valon kokee aivan eri tavalla, kun on kokenut myös pimeyden. Ja pimeän aikaan voi kokea jotain sellaista, jota ei oivalla valoisalla.
Lapset pelkäävät usein pimeää. Mielikuvitus lähtee laukkamaan ja pimeydessä vaanivat möröt ja muut pelottavat olennot. Mutta miksi pimeys ahdistaa ja pelottaa meitä aikuisia? Luulen, että aika pitkälle samoista syistä. Kun ei näe kunnolla ympärilleen, ei myöskään tiedä, millaiset vaarat meitä ehkä uhkaavat. Se mikä ei ole näkyvissä, ei ole hallittavissa ja hallinnan menettäminen on monille meistä yksi suurimpia pelkoja.
Ennen keinovalojen keksimistä me suomalaiset elimme suurimman osan vuotta pimeässä tai pienen valon varassa. Elämä ja tekemiset piti mukauttaa valon ja pimeän luonnolliseen rytmiin. Kykymme tuottaa valoa on tuonut valtavasti lisää mahdollisuuksia, voimme halutessamme elää täysillä niin keskellä yötä kuin sydäntalvellakin. Kun valon ja pimeän luonnollisesta rytmistä ei tarvitse enää välittää, olemmeko samalla menettäneet jotain sisäisestä rytmistämme ja kyvystä rauhoittua.
Pimeys voi olla myös ystävämme. Pimeydessä olen yksin itseni kanssa, häiriötekijät ovat väistyneet loitommalle. En ehkä näe ympärilläni olevaa, mutta sisimpääni pystyn katsomaan ja myös kuulemaan sydämeni hiljaiset äänet. Näihin en tarvitse ulkoista valoa. Valoon liittyy aktiivisuus, tekeminen, innostus ja yhteys muihin ihmisiin. Välillä saatamme kuitenkin tarvita pimeyttä löytääksemme tien oman itsemme luo.
Vaikka olisi valoisaakin, pimeys voi täyttää mielen, kun elämä tuo eteemme vastoinkäymisiä ja suruja. Silloin voi tuntua, että pimeys jatkuu ikuisesti. Toivottavasti joku tulee silloin kertomaan, että pimeys kuuluu luonnon ja ihmiselämän kiertokulkuun; yön jälkeen valkenee aamu, talvi väistyy kevään tieltä ja elämä tuo mukanaan uusia kokemisen arvoisia asioita menetyksistä huolimatta.
Katselen ulos kotitalomme pimeälle takapihalle. Pimeyden rikkovat kauniit jouluvalot. Kynttilän liekkikin on kauneimmillaan pimeässä. Päivällä samat valot näyttävät haalistuneilta eivätkä hohda yhtä kirkkaana kuin keskellä pimeää. Valo on meille ihmisille toivon symboli, mutta pimeyttäkin me tarvitsemme. Valo tarvitsee pimeyttä päästäkseen täyteen loistoonsa.