Katsoin taas äskettäin ties monennenko kerran elokuvan Doupt. Tämän vuodelta 2009 olevan amerikkalais- elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun katoliseen kouluun, jota johtaa rautaisella otteella sisar Aloysius Beauvier (Meryl Streep). Kouluun tulee uusi pappi Isä Flynn (Phip Seymour Hoffman). Isä Flynnin uudistushenkinen ote ja erityisesti läheinen suhde koulun ensimmäiseen mustaan oppilaaseen herättävät Sisar Aloysiuksen epäilyt papin epäasiallisesta toiminnasta. Hän päättää mielessään, että Isä Flynn on hyväksikäyttäjä ja ryhtyy systemaattisesti savustamaan tätä ulos koulusta ja seurakunnasta.
Sisar Aloysius uskoi Isä Flynnin syyllisyyteen niin vahvasti, että näki kaikkialla vain oman totuutensa. Hän on niin varma omasta kannastaan, ettei kuule eikä kuuntele perusteluja, jotka voisivat osoittaa hänen epäilynsä vääriksi. Hän on myös valmis tekemään lähes mitä vain osoittaakseen olevansa oikeassa – myös käyttämään valheeksi tietämäänsä tietoa.
Elokuva kertoo myös puolustautumisen vaikeudesta. Syytetty voi joutua valitsemaan, onko hän valmis paljastamaan kaikki elämänsä salaisuudet osoittaakseen syyttömyytensä.
Isä Flynn joutuu lopulta lähtemään. Hän luottaa vahvasti siihen, että hänen osakseen tulleella epäoikeudenmukaisella kohtelullakin on tarkoituksensa. Lähtösaarnassaan hän hyvästelee seurakuntalaiset seuraavin sanoin: ”Kaikkien meidän takanamme on tuuli, joka kuljettaa meitä läpi elämämme. Emme koskaan näe sitä emmekä voi käskeä sitä. Emme tiedä, mikä on sen tarkoitus. Olisin halunnut jäädä luoksenne pidempään, mutta tuo tuuli on viemässä minut pois.”
Elokuvan Doupt puhutteleva viesti on se, että oman totuuden liian tiukka puolustaminen voi satuttaa monia. Minä näen mitä minä näen, mutta voinko olla varma, että se on ainoa oikea totuus? Minulla on oikeus puolustaa kantaani, mutta otanko huomioon, että toinen voikin olla oikeassa ja minä väärässä? Kuulenko aidosti, mitä toinen yrittää sanoa vai olenko naulannut oman totuuteni niin tiukkaan, etteivät mitkään perustelut sitä enää muuta? Mihin saakka olen valmis menemään osoittaakseni olevani oikeassa? Mikä on oman käsitykseni vaikutus toisiin ihmisiin, syötänkö oman totuuteni heille puoliväkisin vai annanko heidän ottaa kantaa itsenäisesti? Jos en voi antaa periksi, voinko edes ajatella, että sama asia voi toisen silmin katsottuna näyttää aivan erilaiselta?
Näitä kysymyksiä ravistelee Doupt meitä pohtimaan.